Itäisellä Suomenlahdella haapiolla tarkoitetaan limisaumaista, meriolosuhteisiin sopivaa avovenettä. Haapioita käytettiin kalastukseen ja hylkeenpyyntiin. Kymenlaakson museon haapiota on käytetty Tytärsaaressa, Suursaaressa ja Kotkassa 1910-luvulta 1940-luvulle asti.
Haapiot olivat saariston yleisveneitä, joita käytettiin liikkumiseen, kalastukseen ja hylkeenpyyntiin. Haapioita voitiin sekä soutaa että purjehtia kahvelipurjeella. Peräsimenä toimi huopuumela. Myöhemmin haapioihin asennettiin myös moottoreita.
Tavanomainen pienhaapio oli 4,5–5,5 metriä pitkä. Ajoverkkopyyntiin kehitettiin kookkaampi suurhaapio.
Sana haapio tarkoittaa alun perin haapapuusta koverrettua ja lisälaidoilla varustettua ruuhta. Merivenettä merkitsemässä sana tunnetaan vain itäisellä Suomenlahdella. Muualla vastaavia veneitä kutsutaan esimerkiksi verkkoveneiksi.
Haapion on rakentanut tytärsaarelainen Juho Kiiski (1850–1944), joka tunnettiin myös Parta-Kiiskin nimellä.
Saaristossa veneenrakennustaito oli elintärkeä. Esimerkiksi Tytärsaarella lähes jokainen aikuinen mies osasi itse rakentaa veneensä. Hankalimmissa työvaiheissa, kuten laidoituksessa, saatettiin turvautua paikallisten venemestareiden apuun. Nämä olivat erityisen taitavia veneenrakentajia, jotka olivat saaneet oppinsa vanhemmilta saarelaisilta. Venemestarille maksettiin palkka ja tarjottiin ylläpito rakentamisen ajaksi. Vene tehtiin yleensä yhdelle talolle, joskus kahdelle yhteisesti.
Veneenveisto oli monivaiheinen prosessi, joka alkoi puiden valitsemisella. Puut kaadettiin pakkasen aikana, laudat sahattiin ja pasutettiin, kölipuu muotoiltiin ja kaaret veistettiin. Rakentaminen kesti noin kuukauden.
Veneen tiedot:
- Rakennettu 1910-luvulla Tytärsaaressa.
- Pituus 17 jalkaa (5,2 metriä), leveys 1,8 metriä.
- Rakennusmateriaali mänty. Veneessä on 7 lautaparia ja luonnonväärästä puusta veistetyt kaaret.
- Veneen lahjoitti Kymenlaakson museolle Aimo Tommila vuonna 1996.
