Pelastusvene Haapasaari

Meripelastusvene Haapasaari varastoituna pukkien päällä näyttelytilassa.

Haapasaari on rakennettu Tolkkisten telakalla vuonna 1937 Kotkan edustalla sijaitsevan Haapasaaren meripelastusaseman pelastusveneeksi. Suomen meripelastusseura tilasi veneen suunnitelmat diplomi-insinööri Jaakko Raholalta, joka oli ansioitunut muun muassa kotimaisten vartiomoottoriveneiden pääsuunnittelijana. Haapasaaren suunnittelussa tärkein esikuva oli englantilainen, ns. Liverpool-tyypin meripelastusvene. Haapasaari on yksi neljän aluksen sarjasta. Sen sisaralukset olivat Kokkoluoto, Ledsund ja Valsörn.

Meripelastusveneen piirrustus, jossa vene on kuvattu sivulta päin.
Jaakko Raholan alkuperäispiirustus meripelastusvene Haapasaaresta. Kuva: Suomen merimuseo.

Veneen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota merikelpoisuuden lisäksi aluksen hyvään kelluvuuteen ja toimintaedellytyksiin karikkoisilla vesillä. Potkuri mm. suojattiin sijoittamalla se syvään, alhaalta avoimeen tunneliin. Moottorin lisäksi vene on varustettu kolmella purjeella, joista mesaanipurjetta käytettiin tukipurjeena, mutta meripelastustehtävissä purjehtimalla liikkuminen oli hyvin harvinaista.

Haapasaaressa on 10 vesitiivistä osastoa ja vene on rakennettu tyhjennysluukkujen kautta itsestään tyhjeneväksi. Useimmissa vesitiiviissä osastoissa on myös ilmalaatikot, joita on lisäksi 22 kappaletta kannella, sivupenkkien alla.

1960-luvun alussa Haapasaari siirrettiin Haminaan, missä Reservinupseerikerhon merijaosto ja Haminan Pursiseura käyttivät sitä. Tällöin veneeseen mm. rakennettiin katettu ajohytti. Vuonna 1983 Haapasaari siirrettiin Hankoon odottamaan museoimista. Museointihankkeessa aktiivisina toimivat mm. Kotkan seudun meripelastajat ja Haapasaari-Seura. Veneen entisöinti museointia varten tehtiin M & A Seppälän veneveistämöllä. Vuonna 1994 Haapasaari luovutettiin Suomen merimuseolle lähes täydellisesti alkuperäisasuunsa palautettuna.

Vene on nähtävissä kesäisin ulkonäyttelytila Kuurissa.

Meripelastusvene Haapasaari varastoituna pukkien päällä näyttelytilassa.
Meripelastusvene Haapasaari varastoituna näyttelytilassa Kotkassa. Kuva: Suomen merimuseo.

Veneen tiedot:

  • Mitat: pituus 10,4 metriä, leveys 3,0 metriä.
  • Rakennusmateriaalit: Veneen köli, rangat, pallekölit ja polviot tammea, sisäköli ja kansi mäntyä. Kaaret, kansipalkit ja parrasjäykkääjä mäntyä. Laidoitus kaksinkertainen, sisempi tammea, ulompi mäntyä. Ristiin kaadettavat mastot oregon-mäntyä. Osa laipioista galvanoitua 3 mm:n teräslevyä.
  • Moottori: 50/70 hv bensiini-/petrolikäyttöinen Wickström, 4 sylinteriä.
  • Purjeet: kolmiomesaani, loggerttipurje ja kolmiofokka.

Pysy oikealla Kanavalla!

Tilaa Vellamo-kanavan uutiskirje ja kuule ensimmäisenä uusista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja kattaa Kanavan ajankohtaiset aiheet.