Olympiajolla vuodelta 1928

Bertel Broman istumassa 12 jalan olympiajollassaan.

Kun Amsterdamin olympialaisten purjehdusohjelmaan oli varmistunut 12 jalan jollaluokka, päätettiin Suomessa valmistautua kisoihin kunnolla. Helsinkiläiset pursiseurat valmistuttivat kuusi jollaa harjoittelua ja karsintakilpailuja varten.

Neljä kahdentoista jalan olympiajollaa purjehduskilpailussa Nihtisaaren edustalla uudenvuoden päivänä 1929.
12 jalan olympiajollien purjehduskilpailut Nihtisaaren edustalla uudenvuoden päivänä 1.1.1929. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Suomen karsintakilpailut järjestettiin Helsingissä 11.–12. heinäkuuta 1928. Karsinnat voitti Bertel Broman (1888–1952) Helsingin Suomalaisesta pursiseurasta. Tiedon valinnastaan olympiajoukkueeseen Broman sai ainoastaan viisi päivää ennen matkustajahöyrylaiva Oihonnan lähtöä Hollantiin.

Amsterdamin olympialaisten purjehduskilpailut alkoivat 2. elokuuta karsintakilpailuilla. Loppukilpailut pidettiin 7.–8.8.1928 Zuiderseella 1,5 merimailin pituisella kolmioradalla, joka kierrettiin kolmasti. Luokassa oli purjehtijoita kaikkiaan 20 maasta.

KIlpapurjehtija Bertel Broman istuu olympiajollassa.
Bertel Broman 12 jalan olympiajollassaan.
Valokuva Yrjö Halmeen kirjasta Olympialaiset 1928: Suomen urheilijain loistavien saavutuksien muistolle. Otava 1928.

Veneitä järjestäjillä oli käytössä ainoastaan kymmenen kappaletta, joten purjehdukset tapahtuivat aina kahdessa erässä osanottajia vaihdellen. Tasapuolisuuden varmistamiseksi samasta purjeneulomosta kaikkia veneitä varten ommellut purjeet arvottiin ennen karsintakisojen alkua jokaiselle kilpailijalle. Arvotun purjeen purjehtijat saivat pitää koko kisan ajan, mutta järjestäjien varaamat veneet arvottiin kilpailijoiden kesken ennen jokaista lähtöä.

Kymmenen loppukilpailuun selvinneen veneen joukossa pohjoismaalaiset menestyivät erinomaisesti, Ruotsin Sven Thorell voitti kultaa, Norjan Henrik Robert tuli toiseksi ja Suomen Bertel Broman sai pronssia.

Kolme miestä laivan kannella vierekkäin.
12 jalan jollien kolme parasta: Bertel Broman, Suomi (pronssia), Sven Thorell, Ruotsi (kultaa) ja Henrik Robert, Norja (hopeaa).
Valokuva Yrjö Halmeen kirjasta Olympialaiset 1928: Suomen urheilijain loistavien saavutuksien muistolle. Otava 1928.

Suomen merimuseolle olympiajollan lahjoitti vuonna 1974 Ralf von Frenckell. Vene on esillä Merikeskus Vellamon Venehallissa.

 

Veneen tiedot:

  • Rakennettu vuonna 1928. Veneen rakentajaa ei tunneta.
  • Pituus on 3,66 m, leveys 1,4 m, syväys 1,0 m.
  • Purjepinta-ala 9 m². Purjeiden valmistusmateriaali puuvilla.

 

Video olympiajollasta ja 49er -kilpaveneestä eli kahden eri aikakauden olympiaveneistä. Kesto 5 min 04 sek.

Pysy oikealla Kanavalla!

Tilaa Vellamo-kanavan uutiskirje ja kuule ensimmäisenä uusista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja kattaa Kanavan ajankohtaiset aiheet.