Ääniartikkelit johdattelevat Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyn teemoihin. Voit tutustua Kustaan sotaan osallistuneiden ja Ruotsinsalmen linnoituskaupungissa eläneiden ihmisten kohtaloihin ja perehtyä sodan ja rauhan taustoihin.
Aatelisnuorukainen Jevgeni Baratynski päätyi upseerin virkaa tavoitellessaan Kyminlinnaan. Runous ja kirjalliset piirit veivät kuitenkin voiton sotilasurahaaveista.
Tarinan voi lukea tekstimuodossa alta:
Runoilija Jevgeni Baratynski
Venäjän runouden kulta-ajan suuri nimi Jevgeni Baratynski ammensi innoitusta taiteeseensa Suomen luonnosta. Baratynski oli syntyjään venäläisen aatelisperheen poika, ja hänen kasvatuksensa tähtäsi loisteliaaseen tulevaisuuteen upseerina. Nuoruuden hairahdus paashikoulussa muutti kuitenkin hänen elämänsä suunnan. 15-vuotias Baratynski tuli opiskelijatovereineen varastaneeksi nuuskarasian. Varkaus saatiin selville, ja Baratynskin loistavalta tulevaisuudelta putosi pohja. Koulusta erottamisen myötä hän sai heittää hyvästit upseerin uralle.
Baratynskin ratkaisu oli pyrkiä palvelukseen tavallisena sotamiehenä. Upseeriksi voisi yhä päästä, jos onnistuisi todistamaan nuhteettomuutensa ja saamaan armahduksen. Tämä ei kuitenkaan käynyt käden käänteessä. Oltuaan vuoden sotamiehenä Baratynski sai ylennyksen aliupseeriksi ja hänet määrättiin Savonlinnan jalkaväkirykmenttiin. Siihen kuuluivat Lappeenranta, Hamina ja Kyminlinna, joista viimeinen oli Baratynskin asemapaikka.
Suomen-aikoinaan Baratynski kirjoitti ensimmäiset merkittävät runonsa, jotka tekivät hänestä tunnetun Venäjän kirjallisen sivistyneistön parissa. Suomen luonnon jylhyys ja karuus sointuivat hyvin tulevaisuutensa kanssa kipuilevan ja melankoliaan taipuvaisen nuoren miehen tunteisiin. Esikuntapalvelus Helsingissä tutustutti Baratynskin kirjalliseen salonkiin, jota pidettiin kenraalikuvernööri Zakrevskin luona. Inspiraatiota lisäsi kenraalikuvernöörin hurmaava vaimo Agrafena, jolle Baratynski kirjoitti runon toisensa jälkeen. Vastoinkäymisistä huolimatta Baratynskin aatelistausta suojasi häntä suurimmilta kolhuilta. Runoilijalla oli arvovaltaisia ystäviä, jotka lopulta saivat hankittua hänelle armahduksen. Kauan toivottu ylennys upseeriksi toteutui, mutta 25-vuotias Baratynski ei enää haaveillutkaan urasta armeijassa. Hän erosi pian tehtävästään, avioitui ja vetäytyi maatilalleen nauttimaan rauhallisesta aateliselämästä runouden parissa.
Baratynskin runous keräsi ylistystä ajan kirjallisissa piireissä. Muun muassa Venäjän kansallisrunoilija Alexander Pushkin piti hänen tuotantoaan suuressa arvossa. Yleisön suosikiksi Baratynski ei koskaan noussut, ja hän jäi joksikin aikaa unohduksiin varhaisen kuolemansa jälkeen. Nykyään Baratynskia pidetään yhtenä tärkeimmistä venäläisen runouden kultakauden runoilijoista.
Erityisesti yksi Baratynskin runoista kytkeytyy kiinteästi Kymenlaaksoon. Korkeakosken kuohut innoittivat nuoren runoilijan kirjoittamaan runon kosken majesteettisuudesta.
KOSKI (1821)
Kohise koski, pauku paasi
vapise harmaa virran vuo
niin että laakson kaiku tuo
alati vastaa ulvontaasi!
(suom. Lauri Kemiläinen)
