Heinlahtelainen avovene

Vene kiinnittyneenä laituriin, kuljettaja istuu perässä pitäen kiinni laiturista.

Puu alkoi veneenrakennuksessa väistyä lujitemuovin tieltä 1960-luvulta. Mahonkia ja muita jalopuulajeja siirryttiin käyttämään veneiden sisustuksissa. Heinlahtelainen tasaperäinen mahonkivene ajoittuu veneenrakennuksen murrosvaiheeseen.

1900-luvun alussa moottoriveneet kulkivat yksinkertaisten keskimoottoreiden voimalla. Perämoottorit yleistyivät jokamiehenkoneina 1950-luvulta alkaen. Perämoottori-innostus valtasi suomalaiset niin, että vuosikymmenen lopulla maassamme oli väkilukuun suhteutettuna Euroopan suurin perämoottoritiheys.

Vene ajossa saaristossa, kyydissä mies ja nainen.
Kuva: Kymenlaakson museo.

Samaan aikaan lujitemuovi yleistyi rakennusmateriaalina. Esimerkiksi Heinlahden Veistämö käytti silti mahonkia edelleen sekä pienissä avoveneissä että 1970-luvun alun suurissa Tiiskereissä.

Pieniä perämoottoriveneitä käytettiin yleisesti suojaisessa saaristossa liikuttaessa. Tasaperäinen vene oli mökkiveneenä Pyhtäällä 1960-luvulta 1990-luvulle saakka.

Aluksen rakentaja oli suursaarelainen Erik Anton Kiiski, joka perusti Heinlahden Veistämön vuonna 1928. Hänen poikansa Jaakko Kiiski (1919–2004) toimi pitkään yrityksen toimitusjohtajana. Perheyritys on edelleen voimissaan.

Vene pukeille nostettuna ja kuvattuna perästä keulaan. Moottori on irrotettu.
Heinlahtelainen avovene pukeille nostettuna ilman moottoria. Kuva: Kymenlaakson museo.

Kieltolain aikana syntynyt veistämö rakensi lentokonemoottoreilla varustettuja nopeita veneitä salakuljettajien käyttöön. Yritys ansioitui myöhemminkin erilaisten moottoriveneiden valmistajana. Lisäksi veistämöllä rakennettiin toistasataa Hai-venettä. Veneitä tehtiin sekä kotimaan että Yhdysvaltain markkinoille.

Heinlahden Veistämö tunnetaan erityisesti lujista ja merikelpoisista Tiiskeri-veneistä. Mahonkisia ja lasikuituisia Tiiskereitä on 1970-luvulta lähtien valmistettu yli 150.

Veneen tiedot:

  • Rakennettu Pyhtäällä Heinlahden veistämöllä 1960-luvulla.
  • Pituus 4,9 metriä, leveys 1,85 metriä.
  • Valmistusmateriaali mahonki.
  • Veneen lahjoitti Kymenlaakson museolle Pekka Kiiski vuonna 1996.
  • Veneen on kunnostanut VS Veistovene, Veijo Sorvari.

 

Pysy oikealla Kanavalla!

Tilaa Vellamo-kanavan uutiskirje ja kuule ensimmäisenä uusista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja kattaa Kanavan ajankohtaiset aiheet.