Esineitä tehdastyöläisen arjesta

Kuva metallinvärisestä baritonitorvesta.

Paperitehtaan työntekijän arki kului suurelta osin työyhteisössä, kun vapaa-aikakin saattoi linkittyä vahvasti työhön. Asuttiin tehtaan työntekijöilleen rakennuttamissa asunnoissa muiden tehtaalaisten ympäröimänä ja harrastettiin tehtaan urheiluseuroissa, soittokunnissa tai näytelmäkerhoissa. Työ saattoi olla hyvinkin raskasta ja vahvaa fyysistä kuntoa vaativaa. Vaikka erilaiset koneet helpottivatkin useimpia työtehtäviä, oli joitain töitä välttämätön tehdä raakaa miesvoimaa käyttäen. Urheilukilpailuissa käytiin mittaa paremmuudesta tehtaiden välisesti, mutta vakavampi mittaamisen aihe oli tehtaiden tuotteiden tasalaatuisuus. Se pyrittiin varmistamaan tehtailla erilaisilla laadunmittausvälineillä.

 

Kellokorttikone

1800-luvun puolivälin jälkeen maaseudun työväestön siirtyminen koko ajan lisääntyvään tehdastyöhön muutti väestön käsitystä työajasta. Maaseudun töitä tehtiin pitkälti kausiluonteisesti ja tavallisesti valoisaan aikaan pitkiä päiviä. Tehtaissa työskennellessä työajasta tuli tarkemmin säädeltyä ja sitä seurattiin kellokorttikoneen avulla. Kellokorttikone on nimensä mukaisesti kone, joka merkitsee kellonajan korttiin. Jokaisella työntekijällä oli oma pahvinen työaikakorttinsa, jonka he työpaikalle saapuessaan ja sieltä lähtiessään leimasivat koneessa. Nykyisin työajanseuranta tapahtuu sähköisesti ja koneet ovat pieniä, mutta periaate leimauslaitteesta on säilynyt näihin päiviin saakka.

Suurikokoista kellokorttikonetta on todennäköisesti käytetty viimeksi Kymin Osakeyhtiön Hallan talotehtaassa ennen kuin se poistettiin siellä käytöstä.

Kuvassa mustaksi petsattu vanha kellokorttikone.

 

Yövartijan kello

Tehtailla ja sahoilla tulipalot olivat varsin yleisiä ja aiheuttivat nopeasti suuria tuhoja. 1800-luvulla tehtaille perustettiin sen työntekijöistä koostuneita tehdaspalokuntia, joiden lisäksi palontorjunnassa auttoivat tehtaan alueita kiertävät vartijat.

Kierrellessään aluetta ristiin rastiin, vartijalla oli mukanaan erityinen tarkistuskello. Eri puolilla lautatarhaa oli avaimia, jotka olivat kiinteästi paikoillaan ketjuissaan. Jokaisessa avaimessa oli pykälät eri kohdassa. Kun vartija ohitti tietyn paikan, käytti hän avainta kellossa, jolloin paperilevyyn tuli kunkin paikan oma merkki kellonajan kohdalle. Kellon saattoi aukaista vain vartiopäällikön huoneessa olevalla avaimella. Vartiopäällikkö vaihtoi kelloon paperilevyn, josta hän näki kaikki vartijoiden tekemät merkinnät. Jos väärä henkilö aukaisi kellon, jäi teosta heti merkintä paperilevyyn.

Kuvan kelloa on käytetty Hallan sahalla, joka aloitti toimintansa vuonna 1876 norjalaisen Aslak Holmsenin vuokrattua Hallansaaren 50 vuodeksi. Toiminta alkoi neljän raamisahan, sirkkelisahan, kimpisahan ja höyläkoneen voimin. Saha sulki ovensa lopullisesti vasta vuonna 1986.

Kuvassa yövartijan pyöreä kello, jossa kansi auki.

 

Mittanauha

Mittanauhalla mitattuina sahan puutavara oli aina saman mittaista. Kankaiseen mittanauhaan on merkitty mitat tuumina ja jalkoina. Myöhemmin on lisäksi kirjoitettu metrit. Nauhan maksimipituus on 60 jalkaa.

Nauhan takapuolella on käsin kirjoitettu teksti:

”Tällä mittanauhalla on aljettu liike alku oleva Kotkan kaupungissa vanhan sahan rakennuspuutarpeita ostaessa vuonna 1870 (alkaa tammikuun 2 päivänä kesään asti) Tätä ennen oli Kot=kan saari tyhjä kaikesta liik=keestä. Isännät olivat kutsutun vanhan sahan Hackman ja Kump ja C.H. Ahlqvist. Käytetty hankittaessa rakennuspuutavaraa kauppias Matti Silvolta ns. vanhan sahan rakentamiseen.”

Kuvassa pyöreä sisään kelautuva mittanauha.

Kantotyynyt

Yleensä sahatavaraa kuljettaneet rautatievaunut pyrittiin saamaan niin lähelle taakkapaikkaa, että taakka voitiin nostaa vaunusta suoraan laivaan tai taakkaa vedettiin laivan vinssillä kauempaa laivan vierelle. Poikkeustapauksissa pieniä eriä sahatavaraa jouduttiin kuitenkin kantamaan miesvoimin. Tällöin irrallista sahatavaraa eli ns. kappaletavaraa kannettaessa olkapään suojana käytettiin suojatyynyjä. Nahkaremmi laitettiin kainalon alta ympäri, ja tyyny asetettiin olkapäälle säkkikangaspuoli olkaa vasten kova, nahkalla päällystetty puoli ylöspäin. Näin lautoja pystyttiin kantamaan olkapään päällä kätevästi ilman, että vaatteet kuluivat ja laudat painoivat olkaa. Kantotyynyt olivat suutarin valmistamia. Tämän tyyppisiä kantotyynyjä on käytetty 1960–70-luvulle asti.

Kuvassa lankunkantajan olkatyyny.

Viskosimetri, mittauslaite

Tehtaiden tuotteiden tuli täyttää tiukkojakin laatuvaatimuksia. Erilaisilla mittareilla pystyttiin varmistamaan, että laatu pysyi tasaisena.

Tällä viskosimetrilla on testattu säkkiliiman viskositeettia eli juoksevuutta Enso-Gutzeitin Karhulan tehtaalla 1960-luvulla. Kokonaisuuteen kuuluvat viskosimetri ja kantolaatikko, jonka sisältönä on lasipurkkeja, lämpömittari, sekä erilaisia varaosia, putkia ja kiekkoja.

Kiertopalkinnot, pokaalit

Tehtaiden osastojen välillä järjestettiin erilaisia urheilukilpailuja, joissa kisailtiin näyttävistä kiertopalkinnoista.

Karhuaiheisen palkinnon voitti Hallan sahan höyläämön naiset vuonna 1939 Hallan hiihdossa. Hopeoidussa pokaalissa teksti:
HALLAN HIIHTO OSASTOJEN VÄLINEN NAISTEN KIERTOPALKINTO 1939

HÖYLÄÄMÖ 19.15.3 (34 NAISEN KESKITULOS)

Korkean pikarimaisen Maalaisseurain välisen kiertopalkintopokaalin kannessa on seppelettä kädessään pitävä mieshahmo. Palkintoa on käytetty kolmena vuonna, joista kahtena Hallan Visa on vienyt voiton. Vuodelta 1928 olevassa kuvassa palkinnon kanssa poseeraa Hallan Visan painijat Toivo Luoto, August Sihvola, Väinö Ylönen ja Asser Olsen.

Hopeoidun pokaalin kyljessä teksti:

19 6 – 7/2 25 Jyske. Imatra

19 4/12 26 Visa. Halla

19 4 – 5/1 28 Visa. Halla

Nuottilaukku, marssirumpu ja baritonitorvi

Mitä tekemistä nuoteilla ja soittovälineillä on metsäteollisuuden kanssa?

Tehtaalaiset kuuluivat työväenyhdistyksiin, joiden pääasialliseen toimintaan kuului työntekijöiden aseman parantaminen. Vähitellen yhdistystoiminta laajeni myös vapaa-ajalle, ja yhdistysten soittokunnat soittivat muun muassa vappuparaateissa, iltamissa ja tanssiaisissa. Liikkuvaan esiintymiseen tarvittiin sopivat työvälineet ja Karhulan Työväenyhdistykselle kuuluneet nuottilaukku nuotteineen, marssirumpu ja baritonitorvi ovat oivat esimerkit tällaisista.

Pieneen olkalaukkuun sopivat nuottikortit kulkivat kevyesti mukana ja olivat saatavilla helposti käsiin missä vain. Nykyisin Kymenlaakson museon kokoelmiin kuuluva nuottilaukku sisältää seitsemän korttia, joissa on mm. Kullervon, Siirtolaismarssin, Työväen marssin, Maamme-laulun, The Matineen ja The Peerlessin nuotit. Marssirumpuun kuuluu irrotettava muovinen olkahihna, jonka avulla rumpu on kulkenut kätevästi mukana soittovalmiudessa. Baritonitorvi on melko kevyt, mutta soittajan on täytynyt esimerkiksi paraateissa jaksaa kannatella soitinta, soittaa sitä sekä samalla kulkea paraatin reitti. Kyseinen torvi on Bohland & Fuchsin vuosien 1900–1945 välillä silloisessa Tshekkoslovakiassa valmistama soitin.  Torvesta puuttuu suuosa.

 

Pysy oikealla Kanavalla!

Tilaa Vellamo-kanavan uutiskirje ja kuule ensimmäisenä uusista teemoista. Uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja kattaa Kanavan ajankohtaiset aiheet.