
Bore III -matkustajalaiva merellä 1960-luvun lopulla. Alus liikennöi Helsingistä ja Turusta Tukholmaan. Kuva: Kari Pulkkinen, Journalistinen kuva-arkisto, Kari Pulkkisen kokoelma, Museovirasto.
Suomessa homoseksuaaliset teot olivat rikollisia vuosina 1894–1971. Tuolloin myös pariskuntien keskenään yhteisymmärryksessä harjoittama seksi saattoi johtaa vankilatuomioon. Asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan olivat torjuvia vielä 1980-luvullakin, vaikka homoseksuaalisuutta ei enää vuoden 1981 jälkeen pidetty sairautena.
Tanskassa ja Ruotsissa aikuisten väliset homoseksuaaliset teot olivat sallittuja jo 1930- ja 1940-luvulta lähtien. Lainsäädännön ja asenneilmapiirin välinen ero maiden välillä johti siihen, että monet homot ja lesbot muuttivat pois Suomesta ja asettuivat asumaan esimerkiksi Kööpenhaminaan tai Tukholmaan. Siellä he saattoivat seurustella avoimesti samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa, muuttaa asumaan yhteen ja jopa virallistaa parisuhteensa.
Nykyisin Suomeen tulee seksuaalipakolaisia maista, joissa homoseksuaalista teoista voidaan edelleen tuomita pitkiä vankeusrangaistuksia tai jopa kuolemantuomioita.