Hunnusta kastemekko, häät vuonna 1941

Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota alkoi 25. kesäkuuta vuonna 1941. Kymissä Laajakoskella Eeva ja Atte olivat menossa naimisiin. Vihkitilaisuus ja hääjuhla pidettiin Eevan kotitalossa.

 

Kuuntele Eevan kertomus sota-ajan häistä.

 

Tarinan voi lukea tekstimuodossa alta:

Kylhän niist ihan erilaiset häät tuli, kun oli suunniteltu. Kutsut oli postitettu kesäkuun ensimmäisel viikol. 28. kesäkuuta Osolan pihan Kymin Laajakoskel oli määrä olla täynnä ystävii ja sukulaisii. Kun myö Aten kans oltais kävelty papin etee, kunniakujas olis seisonu neljä morsiusneitoo päällää samanlaiset pitkät lohenpunaset leningit ja toisel puolel neljä sulhaspoikaa, Aten opiskelutoverit Mustialan Maatalousoppilaitoksest.

18. päivä kesäkuuta julistettii liikekannallepano, ja häät piti peruuttaa. Aten piti lähtä kohti Vaalimaata, minne hänen yksikköns oli sijotettu.

Täthän myö ei tiietty, mut kun ensimmäinen taistelu oli 29.6. ohi, Atte oli pyytänny pataljoonan komentajalt vihkilomaa, ”kun sattui tuo henkikin säästymään”. Eihän myö silmiämme uskottu, kun Atte saman iltan käveli meiän pihaa ja sano tulleesa vihittäväks.

Se tiiettii etukätee, että vierait ei paljo olis, kun äitin sukulaisetkaan ei Vehkalahelt sais Kymii lähtee, ja harval oli puhelin, niin ettei saatu ihmisii kiinne. Päätettii, että tuleva lauantai, kuues heinäkuuta, on ainoa mahollisuus.

Sattu kaunis ja aurinkonen päivä. Oman seurakunnan pappii ei saatu vihkijjäks, mut Kotkan pappi oli evakos siin lähel seuratalo Honkalas ja tietyst mielellää suostu.

Oiskohan niit vierait ollu kolmasosa alunperin aiotust. Sulhaspojatkin oli sotimas.

Pappi oli just ehtinnyt alottaa vihkimisen, kun koillisest kuulunu matala jyrinä muuttu korvii särkeväks pauhuks: kuus pommikonetta lens matalalt pihan yli kohti Kotkaa. Naiset itki, ja papin käet täris, niin ettei Raamattu niis meinannu pysyy.

Illal puol kaheksalt oltii isän hevosel menos vihkikuvaa Karhulaa, kun Korkiakosken kohal tuli ilmahälytys ja piti mennä pommisuojaa. Ne kuus konetta oli nyt tullu tositoimii. Seuraavan päivän kuultii, että Hovinsaarta oli pommitettu pahast, työväentalo hajal ja ortodoksinen kirkko saanu osuman.

Ei varmast löy’y toista vihkikuvaa, jossa olis yhtä lakastunnu morsiuskimppu kun minul.

Sain myötäjäisiks Singerin ompelukoneen ja rahaa kodin kalustamisee. Ne ostokset oli jo tehty kevääl. Karhulan Siitarilt ostettii Aten kans sohvapöytä, neljä pehmustettuu tuolii, kaks nojatuolii, keinutuoli ja kirjotuslipasto. Se oli vaaleaa koivuu, muut tummaks petsattuu. Jokunen vuos kulu, ennen kun päästii kotii perustamaa, kun Atte oli rintamal ja mie asuin vanhempien luona.

Esikoinen synty kevääl 1942. Sillon oli jo kaikest pulaa. Tellervon kastemekon ompelin hunnust.